Käytettävä termi

basso continuo

Basso continuo oli barokin aikana vallinnut säestyskäytäntö. Sen mukaan jokin moniääninen soitin (cembalo, urut, luuttu) täydensi sävelkudosta improvisoiden nuottiin kirjoitetun bassoäänen ja siihen liitettyjen numeromerkintöjen perusteella. Säveltäjät eivät enää välittäneet kirjoittaa säestystä kokonaisuudessaan, koska kysymys oli pelkistä soinnuista. Basson numeromerkinnät antoivat tarpeellisen viitteen soinnun valintaan - vastaavaa käytäntöä noudatetaan nykyäänkin viihdemusiikin sointumerkinnöissä. Bassoääntä vahvistettiin useimmiten jonkin matalan melodiasoittimen (sello, gamba, fagotti, kontrabasso) avulla.

URI

http://www.yso.fi/onto/koko/p2242